Puun takaa Tappion voi aina kääntää pahemmaksi. Valintakysymys.

Suomi tarvitsee romahduspuolueen

Tilannearvio

Maassamme on runsain mitoin ihmisiä, jotka suhtautuvat nykyisen talousjärjestelmämme toimintaperiaatteisiin tai ainakin sen arkitodellisuuteen suurella kritiikillä. Lisäksi maassamme on valveutuneita tahoja, jotka epäilevät öljyn maailmanlaajuisen tuotantohuipun, maapallon räjähdysmäisen väestökasvun, sekä maailmalla ilmenevien laajojen ympäristökriisien, lyhytjänteisen ja opportunistisen valtapoliitiikan, konfliktien, sosiaalisen eriarvoisuuden, talousdemokratiavajeen ja ilmastonmuutoksen aiheuttavan mittavia haasteita kansainväliselle toimintaympäristölle ja siten myös oman kansakuntamme tulevalle hyvinvoinnille. Samalla moni suomalainen seuraa epävarmuutta tuntien hyvinvointipalvelujemme purkua pitkälti ideologisen tai vähintäänkin nykyiseen järjestelmään liian sovinnaisesti suhtautuvan talouskyynisyyden nimissä. Joidenkin kriittisimpien kansalaisten mielestä meneillään on maailmanlaajuinen fossiilikapitalismin loppulama, jota luonnehtii arkun pohjalle jääneiden tähteiden väkivaltainen uusjako yhä harvempien käsiin. Lempeämmätkin soraäänet nostavat esille kansallisen päätösvaltamme karkaamisen ylikansallisen rahoitus- ja yrityseliitin käsiin, toisten kyseenalaistaessa järjestelmäämme sisäänrakennetun ja niin ihmisen kuin ympäristönkin kannalta haitallisen kasvupakon. Ilmassa on muutoksen tuntua, mutta ei parempaan.

Suomalaisen yhteiskunnan strategisten rakenteiden ja kansallisomaisuutemme siirtyessä pala kerrallaan yksityisomistukseen ja usein vieläpä ulkomaisiin käsiin, moni meistä epäilee valtion kykyä ylläpitää ja kehittää perusturvaamme, mahdolliset poikkeusolot selättävästä jatkuvuudenhallinnasta puhumattakaan. Yhteiskuntamme huoltovarmuuteen liittyvät rakenteet ovat mahdolliset haasteemme huomioiden aivan liian kevyitä ja jäykkiä. Lisäksi suurin osa suomalaisista elää ja tekee työtä kaupungeissa, joten vakavat yhteiskunnalliset tilamuutokset huomioiva omavaraisuus on muodostunut vuosikymmeniä kestäneen rakennemuutoksen myötä useimmille meistä mahdottomaksi ja muutenkin vieraaksi. Valtaosa syömästämme ravinnosta ja käyttämästämme energiasta tulee ulkomailta, eivätkä kansalliset varmuusvarastot riitä poikkeusoloissa kuin lyhyeksi aikaa. Mikä on Suomen toimintakyky vaikkapa kansainvälisen kaupan keskeyttävän vakavan talous- tai tuotantokriisin aikana?

Valtaosa ihmisten materiaalisista tarpeista tyydytetään massatuotetuilla ja lyhytikäisillä kulutushyödykkeillä, joiden tuotanto ja kauppa rahoitetaan yksityisomistuksessa olevien ja korkoa korolle kiskovien pankkien luoman fiat-rahan voimin, näiden pankkien kassavarantovelvoitteen lähetessä nollaa. Omassa elämässään jonkinlaista muutosta hakeville yksilöille ja perheille kestävä ja luonnonläheinen elämä, sekä sen kautta saavutettava omavaraisuus on tehty lukemattomin asetuksin ja säännöksin entistä vaikeammaksi. Yhteiskuntaa raskauttavien hallintorakenteiden paino ja ulottuvuus ehkäisee kansalaisten omaehtoisia elämäntapavalintoja. Talousjärjestelmäämme sisäänrakennettu ja kokonaisuuden kannalta vain näennäisen tehon tavoittelu oikoo ansaintaan ja arvonmuodostusketjuihin liittyviä etuja ylikansallisten toimijoiden käsiin, suosien kaikessa kaupallisessa toiminnassa keskittyneisyyttä ja suuruutta. Systeemisessä mielessä kaikki munat ovat yhä harvemmissa koreissa, samalla kun kaikki korit ovat vahvuuksineen ja heikkouksineen täsmälleen toistensa kaltaisia. Pieni, mutta juuri vääränlainen muutos kokonaisuudessa saa koko järjestelmän kohtalokkaan tilamuutoksen partaalle, jonka äärellä hoippuvilta suomalaisilta puuttuvat yllättävän tilanteen edellyttämät kansalaistaidot ja virallisen Suomen sallimat viralliset luvat. Lainkuuliaisina syöttiläinä jähmetymme kuoliaaksi, emmekä saavuta tarvittavaa ja luonnollista itseohjautuvuuden tilaa juuri silloin kun itseriittoisuus ja itsenäinen toimintakyky olisi meille eniten tarpeen.

 

Romahduspuolue?

Varautuminen epäedulliseen yhteiskunnalliseen tilamuutokseen ei koskaan ole ollut niin tärkeää kuin nyt, sillä olemme luoneet koko planeetanlaajuisen ja vahvasti kytkeytyneen järjestelmän, jonka vakavilla toimintahäiriöillä olisi historiallisesti tarkasteltuna ennennäkemättömän mittavat vaikutukset. Uhka ei koske vain maapallon köyhiä tai kehittymättömiä alueita, sillä vauraissa maissa muutos niin materiaalisessa kuin psykologisessakin mielessä olisi suurempi. Onkin syytä kysyä kestääkö Suomi tulevaisuutta pahimmillaan? Murtuuko lainkuuliainen ja purnaava sovinnaisuutemme tuhoavasti vai kykenemmekö tarvittavaan yhteistoimintaan? Kuka tuottaa tarvitsemamme puhtaan ravinnon jos satamat autioituvat? Miten tuotamme tarvitsemamme energian? Kuinka hoidamme lapset ja vanhukset? Onko kaikille riittävästi puhdasta vettä? Miten käy terveydenhuollon? Pitäisikö puolustuskykyymme kiinnittää uudella tavalla huomiota? Mitkä ovat valtion ylimmän johdon pakkokeinot alati muuttuvissa poikkeusoloissa, ja missä vaiheessa niillä ei enää ole kansan tukea? Ja mitä se puolestaan voi tarkoittaa? Mikä itse asiassa on jatkuvuudenhallintakykymme nykyinen arvosana, jos epäsovinnaisesti hyväksymme pahimman olevan mahdollista?

Haluan, että yllä olevia kysymyksiä esittämään Suomeen perustetaan romahduspuolue. Sen ohjelmaan kirjattaisiin tavoitteeksi rakentavan jatkuvuudenhallintakritiikin esittäminen, joka rohkeasti huomioisi myös ne pahimmat mahdolliset vaihtoehdot. Puolueen ei tulisi latistaa ja halvauttaa toimintaansa minkään perinteiseksi katsottavan ideologisen kysymyksen alle, vaan tukeutua toiminnassaan niin tieteellisen menetelmän kuin kansanomaisen ajattelunkin ennakkoluulottomaan yhteisvaikutukseen, ainoana tavoitteenaan ”mahdolliseen romahdukseen liittyvien kysymysten esille nostaminen, sekä kansallisen omavaraisuuden ja kansalaisia koskevan omaehtoisen varautumisen kehittäminen”. Näihin ihanteisiin voisivat liittyä mm. paikallisuuden ja permakulttuuristen ratkaisujen tukeminen, kansallis- ja paikallisvaluutat, eroaminen Euroopan unionista, strategisen infrastruktuurin ja valtion mailla sijaitsevien kaivannaisresurssien haltuunotto takaisin valtiolle, uskottavan kansallisen puolustuskyvyn ylläpito jne.

Ensin mainitut, eli paikallisuuden ja permakulttuuristen ratkaisujen tukeminen, sekä kansallis- ja paikallisvaluuttojen käyttöönotto, tarkoittaisivat nykyiseen verrattuna mittavaa näkökulman muutosta ja kulttuurista murrosta kohti uutta ajattelua ja toimintaa. Se voisi pitää sisällään mm. viljelymaan uusjaon fossiilisista polttonesteistä mahdollisimman riippumattomille pientalollisille uudisasukkaille, kuntaliitosten purkamisen, koko yhteiskuntaa läpäisevän rahoitusriippumattomuuden kehittämistoimia, suomalaiselle yhteiskunnalle ominaisen hallintohimmelin purkua, siirtymäkauden perustuloa, uusiutuvien energiateknologioiden luovaa hyödyntämistä niin valtion kuin kansalaistenkin toimesta, terveydenhuollon jalkauttamista asiakkaiden luo ja riittävän hajautettua erikoissairaanhoitoa, vaihtokaupan suosimista, keskusliikkeiden paloittelua ja niihin liittyvien resurssien ja toimintojen vähittäistä imeyttämistä ensin alueellisen ja lopulta paikallisen toimintaympäristön hyväksi, sekä vaikkapa anarkististen, itseohjautuvien ja ennen kaikkea mahdollisimman omavaraisten kollektiivien toimintaa.

Jäljempänä mainitut tekijät (mm. eroaminen EU:sta jne.) liittyisivät valtion eräänlaiseen sateenvarjorooliin, jonka mukaan se nykyiseen verrattuna itsenäisesti ja toisaalta reilusti kevennetyin hallinnollisin panoksin huolehtisi valtion rajojen sisällä olevien kansallisten resurssien järkevästä ja kestävästä hyödyntämisestä, yleisestä yhteiskuntarauhasta, yhteisestä puolustuksesta, sähkön siirtoverkosta ja vedenjakelusta, raideliikenteestä, valtateistä, tietoverkoista, terveydenhuollosta jne. Yhteisten resurssien eli verotulojen alati vähetessä kaikesta ylimääräisestä karsittaisiin, mutta samalla varmistettaisiin kansalaisten oma kyky asioittensa hoitoon sallimalla mahdollisimman suuri itseohjautuvuus, omavaraisuus, luovuus ja paikalliset ratkaisut, sekä panostamalla eri koulutusasteilla ja tutkimuslaitoksissa selviytymisen kannalta oleelliseen.

 

Todellisuus

Haasteena kaikessa yllä olevassa olisi siirtymä- ja muutostoimien hallinta, eli eräänlaisen kansallisen exit-strategiamme sujuvuus. Samalla kun meidän tulisi varmistaa riittävä toimintakykymme ja etunäkökulmat nyt vallalla olevan järjestelmän puitteissa, tulisi meidän hallitusti tulla siitä mahdollisimman riippumattomiksi – siis ennen kuin ”nykyajan parasta ennen -päiväys” saavutetaan. Kyseessä olisi historiallinen tasapainoilutemppu, jossa Suomi-neito osaisi irvistää ja hieman väistää ennen kuin isku jo tulisi. Samalla romahduspuolueen vastustus nykytilanteesta hyötyvien yritys- ja rahoitusjättien, sekä kulttuurieliitin taholta olisi sumeilematonta. Myös muutoksia pelkäävät tavalliset kansalaiset olisivat kovilla.

Todettakoon näin latistavaksi lopuksi, että en usko maahamme koskaan perustettavan varsinaista romahduspuoluetta, sillä sen edellyttämä tilannearvio on useimmille liian fantastinen, samalla kun suosittelemani toimenpiteet lyövät korville vähän kaikkia; niin perinteistä vasemmistoa kuin perinteistä oikeistoa, niin arvokonservatiiveja kuin arvoliberaaleja. Toisaalta monet peräänkuuluttamani näkökulmat tulevat olemaan yhä vahvemmin esillä nykyisten pienpuolueiden toiminnassa. Valitettavasti vain poliittinen kenttä on tältä osin liian kirjava ja ohut, ja muutenkaan korjausliikkeisiin tarvittava aika ei tule riittämään. Näistä eri syistä johtuen edustamani näkökulma tullee jäämään marginaaliin, samoin kuin mahdolliset (vähäiset) toimenpiteet tehottomiksi.

Kohtaammekin romahduksen – tuli se sitten missä muodossa hyvänsä – kansakuntana täysin valmistautumattomina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Kaikissa ihmisjoukoissa on aina niitä, meitä, noita, jotka aistivat ja tuntevat jotain ilmassa roikkuvasta, näkymättömästä.
Onko joukossamme Mustan Joutsenen ja Olohuoneen Norsun risteytys; se jonain hetkenä saapuva, yllättävä käänne, jonka kaikki tiesivät mutta kielsivät - Musta Norsu.

Miltähän mahtaisi tuntua olla tiedostava kanarialintu kaivoksessa?

Susanna Kaukinen

Juuri siitä miltä nytkin tuntuu, ikävä kyllä.

Nämä Miikan kirjoitukset ovat sulaa kultaa!

Toimituksen poiminnat