Puun takaa Tappion voi aina kääntää pahemmaksi. Valintakysymys.

Vaivaannuttavan voimaannuttavat markkinat

Moderneja länsimaisia yhteiskuntia kutsutaan usein moniarvoisiksi yhteiskunniksi, mutta tuotannon, talouden ja teknologian yhdenmukaistumisen myötä tämä moniarvoisuuden kokemus koskee mielestäni lähinnä yksilöitä, ja etenkin näiden kulutusvalintoja. Väitänkin, että yhteisöinä länsimaat muodostavat tavattoman homogeenisen ja monokulttuurisen kokonaisuuden, joka koostuu sadoista miljoonista usein hyvin näennäisesti yksilöllisistä yksilöistä, hyvin samankaltaisine siteineen tuotannollis-taloudelliseen todellisuuteen.

Länsimainen yksilönvapauden kokemus yhdistettynä paradoksaalisesti koko järjestelmän mahdollisimman pitkälle vietyyn homogenisaatioon on looginen seuraus modernista tehokkuusajattelusta, mihin liittyen varsinkin markkinatalouden mekanismeilla on merkittävä rooli. Minkä tahansa kulutustavaran myynnin kannalta on edullista jos ostopäätöksiä eivät tee yhteisöt, suvut tai perheet, vaan perinteiset perhesiteensä menettäneet yksilöt. Yksilöille suunnatut markkinaviestit voivat tehokkaammin vedota tunteisiin ja vietteihin, kun taas toisistaan riippuvaisten ja toisistaan vastuuta kantavien yksilöiden muodostamille ihmisryhmille minkä hyvänsä asian myyminen on vaikeampaa. On aina helpompaa vakuuttaa yksi ihminen jostain asiasta kuin suurempi ryhmä. Tämä jälkiteollinen yksinäisyys on mielestäni ollut yksi edellytys nykyisen addiktioyhteiskunnan synnylle.

Surkuhupaisaa tässä kaikessa on se, että usein yksilöille myydään hyödykkeitä ja elämäntaparatkaisuja, joiden avulla nämä voivat kokea kuuluvansa johonkin ryhmään. Vuosittain tyylejä vaihtava muotiteollisuus hyödyntää tätä ryhmäviettiämme hyvin erottuvalla ja banaalilla tavalla, mutta samat keinot ovat käytössä kaikilla aloilla. Erityisen mielenkiintoisen  ja raadollisen esimerkin tästä tarjoaa kaupan oleva tunne-elämän hallinta ja hengellisyys, joihin liittyvät palvelut satunnaisessa vilpittömyydessäänkin vain etäännyttävät yksilön aidosti voimaannuttavasta ja omavaraisesta minäsuhteesta tai itseriittoisesta suhteesta johonkin pyhän kokemukseen.

Jos ihmisryhmät joskus kauan sitten kehittyivät yhteisöiksi geneettisen ja maantieteellisen likeisyyden ja konkreettisen selviytymisen eli etenkin ravinnonhankinnan asettamien tavoitteiden kautta, nykyään yhteisöjä muodostuu kulutustottumusten ja laajemmin ideoitten kautta. Rakoileva ydinperhe, läheiset ystävät, sekä työyhteisöt ja harrastuspiirit ovat korvanneet perinteisen suurperheen vastaamalla enemmän tai vähemmän onnistuneesti emotionaalisiin tarpeisiimme, mutta onko näistä moderneista sosiaalisista kytköksistä korvaamaan perinteistä sukua tai heimoa? Ja missä määrin tätä sosiaalisen pääoman vajetta hyödynnetään talousjärjestelmässämme harvojen eduksi?

Esitän, että moderni länsimainen yhteiskunta on vahvasti homogenisoitunut monokulttuurinen kollektiivi, joka toisiinsa kytkeytyvien historiallisten kehityskulkujen myötä on riistänyt yksilöt irti toisistaan, sekä tuhonnut näiden yhteenkuuluvuuden, menestyksen, merkityksen ja helppouden tunteet …myydäkseen näille mahdollisimman tehokkaasti yhteenkuuluvuuden, menestyksen, merkityksen ja helppouden tunteita. Tämä jatkuvan kuluttamisen puuduttama juurettomuus ja seurauksiltaan massiivisen absurdi eksistenssi on sosiaalisen vastuunsa kieltävän kapitalistisen talousjärjestelmän päätuote, mikä jonkinlaisena normina on vähitellen levinnyt myös muualle maailmaan, muuttaen aitoon yhteisöllisyyteen tukeutuvia alueellisia ja paikallisia perinnekulttuureita kaikkialla. Lopputuloksena on ihmiskunta, joka oman mene(s)tyksensä raunioilla kokee sekä näennäistä yksilöllisyyttä että näennäistä yhteisöllisyyttä. Kaikki energia menee kattavan ekotuhon hinnalla rakennetun fasadin ylläpitoon, joka näyttäytyy silmiini äärimmäisen primitiivisenä ja kehittymättömänä tarraamisena olemattomaan. Samalla kun täytämme kotejamme ja ympäröivää luontoa saasteilla, tyhjenevät sydän ja pää. Tilanteen kieltäminen on osa tuotetta, ja se edellyttää koko lajimme läpäisevää vimmaista häpeän välttelyä, sekä peiliin suunnattua sairaalloista ja laskuhumalaista mielistelyä ennen illan viimeistä soolotanssia.

Suinkaan kaikki yllä kuvaamani muka-elämä ei ole ollut seurausta markkinoiden määrätietoisesta ohjailusta, sillä melkoinen osa siitä on tapahtunut teknologiassa ja sitä kautta työnteossa ja viestinnässä tapahtuneiden muutosten ja niiden synnyttämien yhteiskunnallisten vaikutusten kautta. Kyse on ollut itseään vahvistavasta historiallisesta kehityksestä, jonka perimmäisenä ponneaineena on kuitenkin aina ollut voiton tavoittelu monetarisoidussa maailmassa. Tässä mielessä järjestelmää koskeva analyysini ei anna armoa.

Logiikan isäksi kutsuttu Aristoteles määritteli 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua talouden hyvin yksinkertaisesti tavaroiden ja palveluiden vaihdoksi rahaa vastaan. Sen sijaan hyödykkeitä tuottamattomien välikäsien harjoittaman ja voittoa tavoittelevan kaupankäynnin hän määritteli talouden loiseksi. Markkinatoimijalta toiselle voitontavoittelumielessä rahaa siirtävä rahoitus taas oli hänen mukaansa kaupankäynnin loinen. Amerikanvenäläinen kirjailija Dmitry Orlov toteaa (2013: 74) osuvasti, että rahoittajien suosiosta riippuvainen poliitikko on näihin Aristoteleen ajatuksiin pohjautuen eräänlainen loisen loisen loinen; ikään kuin ”verivampyyrilepakkoa imeskelevän punkin suolistossa elävä mato”. Mutta kuinka syyntakeettomia tai syyllisiä olemme me tavalliset kuluttajat? Ja kuinka laajamittainen talousparadigman muutos vaadittaisiin, jotta kokonainen kulttuurieetos muuttuisi, ja ihan jokainen meistä pelastuisi?



Lähteet

Orlov, Dmitry (2013). The Five Stages of Collapse – Survivors´ Toolkit

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Miika Vanhapiha: - "On aina helpompaa vakuuttaa yksi ihminen jostain asiasta kuin suurempi ryhmä."

Ei pidä paikkaansa. Kokonaisuutena on helpompi markkinoida tuotteita ostopäätöksen joukkona tekevälle yhteisöille kuin yksilöille. Yhteisönhän nimittäin pitää olla jonkun tai korkeintaan jonkun pienen ryhmän johtama. (Muutenhan se olisi vain joukko yksilöitä, jotka nyt sattuvat olemaan fyysisesti samalla alueella.) Yhteisönä tehdyn ostopäätöksen tekee tuo johtaja.

Yhteisön johtaja saattaa olla yksilönä haasteellisempi kohde markkinoinnille, ja hänen päätöksensä (ainakin kollektivistien haavekuvissa) ovat valistuneempia ja enemmän järkeen perustuvia kuin yksilön omat päätökset. Mutta, jos markkinointi onnistuu, on vakuuttamalla yksi henkilö (tai pieni joukko henkilöitä) saatu myytyä tuote koko yhteisölle. Jos päätökset tehdään yksilöllisesti, pitäisi vakuuttaa jokainen erikseen, ja se on kokonaisuutena paljon vaikeampaa.

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat.

Katson kuitenkin, että puhut lähinnä massahyödykkeiden markkinoinnista ja uusien kulutustarpeiden synnyttämisestä kokonaiset asiakassegmentit kohteena, ao. segmentissä vallitsevien, joillain mittareilla havaittavien kulutustottumusten, arvojen jne. perusteella. Kyse on mielestäni joukkoviestinnästä, jonka vastaanottavassa päässä päätökset tekee kuitenkin aina postmoderni yksilö. Kanava on iso, mutta vastaanottaja jälkiteollisessa yksinäisyydessään pieni.

Toimituksen poiminnat