*

Puun takaa Tappion voi aina kääntää pahemmaksi. Valintakysymys.

Volgan mutkalla vastavirtaan?

  • Kazanin kaanikunnan (1438 - 1552) lippu.
    Kazanin kaanikunnan (1438 - 1552) lippu.
  • Osa Novgorodin tasavallan (1136 - 1478) vaakunaa.
    Osa Novgorodin tasavallan (1136 - 1478) vaakunaa.
  • Moskovan ruhtinaskunnan (1263 - 1547) lippu.
    Moskovan ruhtinaskunnan (1263 - 1547) lippu.
  • Moskovan Venäjän (1547 - 1721) lippu.
    Moskovan Venäjän (1547 - 1721) lippu.
  • Tatarstanin tasavallan lippu.
    Tatarstanin tasavallan lippu.
  • Baškortostanin tasavallan lippu.
    Baškortostanin tasavallan lippu.
  • Tšuvassian tasavallan lippu.
    Tšuvassian tasavallan lippu.
  • Udmurtian tasavallan lippu.
    Udmurtian tasavallan lippu.
  • Mordvan tasavallan lippu.
    Mordvan tasavallan lippu.
  • Marin tasavallan lippu.
    Marin tasavallan lippu.

Mahtavan mongolivaltakunnan hajoamisen jälkeen 1200-luvulla turkinsukuisten kiptšakien ja kumaanien kaanikunta (900 - 1220) vakiinnutti valta-asemansa Keski-Volgan alueella. Muutos lopetti samalla alueen suomalais-ugrilaisten marien ja udmurttien välisen perinteisen heimosodankäynnin. Kiptšakien ja kumaanien kaanikunta oli loppuvaiheessaan käytännössä osa Kultaista Ordaa, mongolivaltakunnan yhtä seuraajavaltiota. Kiptšakien ja kumaanien kaanikunta otti suomalais-ugrilaisista marien ja udmurttien ohella huomaansa myös mordvalaiset eli ersät ja mokšat, sekä mitä ilmeisimmin joitain komilaisia ja vepsäläisiä heimoja, ehkä jopa merjalaisia.

Kultaisen Ordan heikentyessä, alueelle vakiintui feodaalinen Kazanin kaanikunta (1438–1552), jonka islaminuskoinen tataariväestö polveutui kiptšakeista ja kumaaneista. Omat perinneuskontonsa säilyttäneet suomalais-ugrilaiset Volgan alueen heimot näyttävät olleen ensin kiptšakien ja kumaanien kaanikunnan ja sittemmin Kazanin kaanikunnan vasallikansoja, taistellen ankarasti ensin Novgorodia (1136–1478) ja Moskovan ruhtinaskuntaa (1263 - 1547), sekä sittemmin Moskovan Venäjää vastaan. (Mainittakoon, että suomalais-ugrilaisista merjalaiset sulautuivat kohti itää työntyviin slaavilaisiin kansoihin jo melko varhain, antaen oman lisänsä Novgorodin skandinaavis-slaavilais-suomalais-ugrilaiseen alkuperään.) Syynä alueen turkkilais-uralilaiseen yhtenäisyyteen on saattanut olla kaanikuntien sotilaallinen iskuvoima, joka on mahdollistanut paitsi tuottoisat ryöstöretket länteen, myös sisäisten kapinoiden tehokkaan tukahduttamisen. Mahdollisesti myös kaanikuntien alueellinen kauppa on pitänyt suomalais-ugrilaiset pääosin tyytyväisinä kohtaloonsa.

Hyvin karkeasti muotoillen suomalais-ugrilaiset ovat Keski-Volgan alueella olleet turkinsukuisten rintamassa lännen slaaveja vastaan. "Turkkilais-uralilainen" vastarinta kuitenkin lakkasi Iivana IV Julman (1547–1584) lyötyä Kultaisen Ordan viimeisetkin kaanikunnat vuonna 1552. Tämä vuosi on venäläisten voittajien laatimassa historiankirjoituksessa jonkinlainen "tataarien vapautumisen" ja Moskovaan liittymisen vuosi, millä edelleenkin pyritään nostalgisessa hengessä vaikuttamaan federaation tataari- ja kasakkaväestön uskollisuuteen keskushallintoa kohtaan.

Suomalais-ugrilainen identiteetti on Venäjän federaation alueella tänä päivänä osa laajempaa uralilaista näkökulmaa. Nykyään Keski-Volgan alueella puhutaan kuitenkin myös "volgalaisuudesta" (engl. volgaism), joka historiaan kytkeytyvistä etnokulttuurisista syistä tasapainoilee suomalais-ugrilaisuutensa ja turkinsukuisuutensa kanssa. Tšuvassit, baškiirit ja tataarit ovat alueen turkinsukuisia, kun taas marit, udmurtit, ersät ja mokšat edustavat suomalais-ugrilaista ja siten uralilaista puolta. (Mainittakoon, että etnisistä mordvalaisryhmistä karatait ovat kielellisesti tataaristuneet, kun taas terjuhaanit ovat venälästyneet.) Kuten maailmalla muutenkin, myös Venäjän federaation alueella paikallisuus on syvenevän talousepätasa-arvon ja identiteettiköyhän jälkiteollisen kulttuuri-imperialismin myötä voimistumassa. Oma katalyyttinsä on kansallismielinen panslavismi, joka Putinin valtakauden autoritäärisyyteen yhdistettynä muodostaa federaation alueella paikallisuuden luonnollisen vastavoiman. Myös moni klassisesti ymmärrettynä "venäläinen" etsii juuriaan, ja joskus se tuntuu löytyvän suomalais-ugrilaisesta maailmasta slaavilaisuuden sijaan. Tästä esimerkkinä on kiinnostava uusmerjalaisuuden ilmiö.

Keski-Volgan alue - joka käsittää ainakin Tatarstanin, Baškortostanin eli Baškirian, Tšuvassian, Udmurtian, Mordvan, sekä Marin tasavallat - vastaa kooltaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa (Iso-Britannia). On vain luonnollista, että näin suurella alueella etnisyyden kautta toteutuva kulttuurirenessanssi käsittää useita eri kansoja ja kieliryhmiä. On syytä toivoa, että turkinsukuiset ja uralilaiset eivät ole alueella keskenään törmäyskurssilla, vaan muodostavat toisiaan hyödyntävän "volgalaisen" kansanliikkeen. Toisaalta voidaan kysyä, onko yhteistä "volgalaisuutta" lainkaan olemassa? Federaation keskushallinnon haastava rakentava yhteistyö eri kansanryhmien välillä on joka tapauksessa mahdollista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kaikki em. kansat tullaan kuitenkin venäläistämään pitkässä juoksussa!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ihan kiinnostava, mutta sittenkin turhan romantisoiva, tuo Miikan "neo-shamanismi". Liikkuin vuonna 2002, vanhalla volgalla, noilla alueilla varsin perusteellisesti ja totesin status quon, tylysti..

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eiköhän nämäkin alueet tule muodostamaan Putinin rakenteilla olevan Uuden Venäjän ydinalueet siinä missä kuin Itä Ukrainan kapinoivat osat?

Käyttäjän miikavanhapiha kuva
Miika Vanhapiha

Ilmari, romantiikkaa on väistämättä aimo annos ilmassa kun puhutaan menneisyydestä ja sen merkityksestä muuttuvissa nykyoloissa identiteettiään etsiville ihmisille. Ilmiössä on mielestäni kyse kaksiteräisestä miekasta, joka voi kääntyä terveeksi kulttuuriylpeydeksi tai sitten sisäänpäin kääntyneeksi ja vierautta turhaan tuuppivaksi nationalismiksi. Toisaalta jos maailma vaikuttaa erityisen epävarmalta, oma paikka otetaan kiperässä tilanteesta vaikka helpoinkin perustein.

Mitä henkimaailman asioihin tulee, katson edustavani suomenuskon shamanoivaa animistipuolta, joka ei niinkään hae innoitustaan "modernista" harnerilaisesta ydinshamanismista, vaan uralilaisella ja eritoten itämerensuomalaisella alueella vaikuttaneista vanhoista perinteistä.

Käydessäni 80-luvulla Komissa, pääsin tutustumaan vanhauskoisiin komeihin, sekä osittain myös vanhaa luonnonuskoaan harjoittaviin nenetseihin. Se oli mielenkiintoista!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Minäpoika kuuntelin vuorostani 1970-luvulla Pertti Virtarannan radio-ohjelmia. Pidän siitä huolimatta jalat maassa...

Suomalainen shamanismi on romantiikkaa ja hyvä niin.

Jaakko Häkkinen

Erittäin asiantunteva katsaus.
Ei lisättävää.

Toimituksen poiminnat